Tue blogiani lahjoittamalla!

30.12.07

Lukkoja luonnossa

Kesäkuussa 2007 pyörin autolla ympäri Tamperetta, sekä Tampereen ja Hämeenlinnan välillä kuvaamassa lukkoja niiden luonnollisissa ympäristöissä. Matkaa tuli taitettua noin kymmenenä eri kertana ja aina satunnaisotoksia tuli napsittua kameralla, kun se mukana oli. Onnistuneita kuvia tuli 383 kappaletta ja arviolta noin puolet päätyi laadun puutteen takia roskakoriin. Pääosin kuvasin lukon päältäpäin, sekä mahdollisesti avainprofiilin.

Usein tuli matkat tehtyä illemmalla, kun oli viileämpää mutta vielä valoisaa, jolloin salamaa ei aina tarvinnut. Joitakin kuvia tuli otettua päivisin, etenkin paikoissa missä salama tuotti ongelmia heijastusten muodossa. Ihme ja kumma, ketään ei tuntunut kuvaaminen häiritsevän eikä kukaan tullut kyselemään, että mitä olen tekemässä. Mikäpä siinä vaikka olisi tullutkin, julkisilla paikoilla liikuin. Kuvauskohteista pääosa löytyy Hervannasta, mutta suuri osa myös Tampereen reunoilta sekä Iittalasta ja Hämeenlinnasta.

Kuvatut kohteet kattavat kaiken pyörätelineen kiinnityksestä vesitorniin ja kaikkea siltä väliltä. Suurin osa kohteista oli riippulukkoja, mutta joukkoon mahtui myös ovilukkoja ja erilaisia lootia ja laatikoita, joissa lukitukselle on tarvetta. Alla muutamia otoksia erilaisista lukituskohteista ja niiden lukoista. Kaikki kuvat ovat 800 x 600, koko noin 100kt kappale.


VR:n käyttämiä lukkoja. Vasemmalla Abloy Classic PL3020, keskellä vielä kiiltävä PL230 VR:n kaiverruksin, sekä oikealla hieman ruostunut PL230 VR:n kaiverruksin. Ensimmäinen estää erottimen kääntämistä, toinen sulkee jotakin radan ohjaukseen liittyvää keskellä rataa ja viimeinen suojaa jotakin laatikkoa radan reunalla.


Siirrettävässä WC:ssä Abloyn lukko, siinä hieman ihme näky omasta mielestäni. Onhan se turvallinen, kotimainen ja varmasti helppo, mutta olisiko tällaisessa ei-niin-kriittisessä paikassa hyvä asentaa jokin perus 5-tappinen sylinterilukko, niin ei maksaisi niin paljoa.


Hervannan vesitornin ovea suojaa suht standardi Exec-pesä. Oven vieressä on seinään upotettu kaksi putkiloa, jossa on oveen sopiva avain sisällä. Toisessa on Protec-pesä ja toisessa, joka on merkitty "OTIS", on Exec-pesä. Näin huoltomiehet tai muut vastaavat pääsevät ovesta sisään, kun tarvetta tulee.


Pari esimerkkiä veneen lukituksesta: Vasemmassa kuvassa vene lukittu Abloy PL340 riippulukolla, jossa Classic pesä, eli todennäköisesti hankittu rautakaupasta. Keskellä airot on lukittu Abloy PL318 riippulukolla, jonka muovikuoren alla piilee painevaletusta sinkistä tehty pieni runko, jossa Classic pesä. Oikealla jälleen Abloyn "hittituote", PL3020, a.k.a. käsilaukku.


Pahasti vandalisoidun vajan seinästä oli alkuun vaikea edes erottaa koko lukkoa, kun on hieman kevätmalliston väriä pinnassa. Lukko on Abloy PL231, jossa yksinkertaisin Profile avain, eli yksi ura keskellä avainta kärjestä kädensijaan. Huomaa lukon vasemmalla puolella oleva pieni reikä; sen takaa löytyy sanka nostettaessa pieni kuusiokoloruuvi, jonka avulla lukon saa purettua osiin huoltoa ja sarjoittamista varten.


UFF-laatikotkin tarvitsevat lukon, jottei vaatelahjoitukset lähde liian herkästi vapaaseen käyttöön. Tässä näyttäisi olevan Abloy Profile pesä, joka on teräskuorinen. Teräksestä kielii nuo kaksi pientä pystyviivaa juuri puolivälin kohdalla molemmilla reunoilla. Jos ne olisivat radiaalisesti, lukon kuori olisi messinkiä.


Palokuntaa varten oleva syöttöliitin liikerakennuksen kyljessä. Lukko on Abloy 3041, ja avain todennäköisesti Profile, mutta paha mennä sanomaan, kun joku idiootti oli lukon tunkenut täyteen silikonia tai jotakin muuta vastaavaa kumista ainetta. Eihän tuo tietysti palokuntaa estä, ketju poikki vain, mutta menee hyvä lukko roskiin ja palokunnalta 10-15 sekuntia ylimääräistä aikaa kioskipihtejä etsiessä kalustoautolta.


Väestönsuojan ovi. Tämä sijaitsee keskellä Hervantaa ja on vanha kuin muuli, ainakin lukkopesän helasta päätellen. Lukossa on Profile pesä.


Vasemmassa kuvassa etualalla oleva harmaa tanko tulee alas asti pieneen vipuun, joka on lukittu Abloyn riippulukolla, jossa Profile pesä. Kyseistä vipua kääntämällä muuntaja erotetaan verkosta ja kaikki muuntajan perässä olevat talot ovat pimeänä. Oikealla kuva muuntamokentästä, jossa porteissa on Abloy Profile lukkopesät.


Kyseessä on joko sähkökaappi tai teleliikennekaappi, mutta lukkoina siinä kumminkin on kahvoihin asennetut Abloy Classic pesät, jotka ovat normaalista näystä poiketen Euro-profiilia, tai ns. "pääkallomallia". Nämä eivät tunnu olevan Suomessa käytössä kuin tällaisissa kaapeissa ja sekin johtunee siitä, että kaappi on mitä todennäköisimmin tuotu Keski-Euroopasta.


Roskasäiliöiden lukitus. Asia mitä en ihan ymmärrä, muuta kuin toisen kuvan tapauksessa, jossa estetään roskalaatikoiden helppo poisvienti. On ne roskat arvokkaita, kun pitää lukolla suojella. Joku ihminenhän voisi löytää sieltä jotain käyttökelpoista, eijei, kaatopaikalle vain kaikki! Viimeisessä kolmessa kuvassa näkyy myös kauppakeskus DUO:n jätepuristimista osa, loput ovat sisätiloissa lastauslaiturien luona. On se hyvä paalata kaikki syötäväksi kelpaavakin, josta on parasta ennen juuri mennyt tai vasta menossa. Tiesittekö, että jos sisäänostetusta tavarasta ruokakaupassa 10%:ia päätyy roskiin, on tulos silti hyvä? On se jännä, jännä on juu...


Näin suomalaisena tässä ei ole mitään vikaa tässä kuvassa: pyöräteline lukittuna seinään kiinni. Ulkomaiset ystäväni taasen ovat ihmetelleet tätä ns. "overkill" lukitusta, eli järkyttävän kokoinen Abloy pitämässä telinettä oikealla paikallaan. Tämä homma juontaa juurensa Abloyn korkeasta hinnasta ja sen lähes tiirikoimattomasta luonteestaan, joten tällaiseen kohteeseen se tuntuu hieman ylilyönniltä. Toisaalta, aina löytyy joku joka tämänkin saisi taitettua kahtia, valitettavasti.


Metallinen postilaatikko tien varressa, varustettuna Abloy Classic lukkopesällä. Tästäkin voi huomata, että viivat ovat pystyssä, eli teräskuorinen lukkopesä.


Postin pömpeli lähteviä kirjeitä varten. Hetki meni hämärällä pälyillä, että missä tässä kapistuksessa on lukko, mutta oikealta sivultahan se löytyi ja näyttäisi olevan Exec-pesä.


Poliisikoulun aidatun parkkipaikan kulkuportti. Portissa on lukituksena Exec-pesä.


Pööliä työmaata varten. Yöksi säiliö on lukittu Abloy PL3020 riippulukolla, jossa Classic pesä.


Kauppakeskus DUO:n parkkihallissa sijaitseva pysäköintilippujen maksuautomaatti. Alkujaan kapistus on vissiinkin ollut varustettu tuolla nimettömällä lukolla sekä Zeiss Ikonin Euro-profiililukolla ja näin Suomessa ollessa on vielä laitettu PL330 Exec-pesällä tuohon killumaan. Eipähän aukea ilman jälkiä hirveän helposti, kyseessä kuitenkin on rahaa sisältävä vekotin.


Tätä Profile pesää on näemmä yritetty väkisin vääntää auki, mutta täytyy sanoa, että aika säälittävä yritys. Jäljistä päätellen jollakin piikillä tai vastaavalla on yritetty kammeta lukkopesän naamataulua irti, siinä kuitenkaan onnistumatta.


Erään kesämökin sähköpääkeskuksen lukkona roikkuu Abloy 3015-3018 sarjasta oleva lukko, oman heittoni mukaan 3016, jossa Classic pesä. Sanka on kerran katkaistu ja myöhemmin korjattu hitsaamalla.


Tässä näkyy yllättävin lukitusratkaisu, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Ovessa Abloy Exec pesä, jolle ei tiirikkaa tai tulkkia tunnu löytyvän, mutta seinässä olevassa avainputkilossa, joka pitänee sisällään avaimen oveen, on käytetty Classic pesää, joka on suht helposti tiirikoitavissa oikealla työkalulla (tulkkitiirikalla) eikä edes vie järkyttäviä aikoja. Eihän tässä kai muuten mitään, mutta tästä ovesta pääsee erääseen vesitorniin, joten mieluummin näkisin tuossa putkilossakin jotain muuta kuin Classicin.


Tällaisia kapistuksia tuli nähtyä Ruskontiellä toistakymmentä tolppa tolpan jälkeen. Ei hajuakaan toimintaperiaatteesta (induktiivinen?), mutta lukkona oli jälleen Abloy 3015-3018 sarjasta oleva 3015, eli lyhimmällä sangalla varustettu malli, jossa oli Classic pesä.


Kauppakeskus Citymarketin käyttämää lukitusta roikkui ulko-oven vieressä, eli raskas läjä Abloy PL240 ja PL250 lukkoja, joissa taisi olla Exec pesät. Oikealla näkyy myös kaksi pientä rasiaa, joissa lukon kääntäminen aktivoi kytkimen. Ei hajuakaan mihin nämä on tarkoitettu, ovatko ne joillekin valoille vai rikosilmoitinjärjestelmälle vai rullaverhoille vai vain koristeena.


Monen kuljettajan kiroama pömpeli, jossa ei mielestäni kiroamista ole ellei sitten ole sitä kokoajan ylinopeutta ajavaa mallia. Poliisilla on käytössä Abloy PL340 riippulukko, jossa Exec pesä sekä tienvarren pölyisestä luonteesta johtuen, lukossa on myös pölysuoja. Se näkyy oikeanpuoleisimmassa kuvassa oikeassa reunassa. Kyllähän tuo sininen pölysuoja tuo samalla sitä poliisi-imagoakin esille, kun muutenkin sinisen yhdistää poliisiin.


Aamulehden lehtien jakelupiste. Tähän tuodaan yleensä pakettiautolla isot läjät lehtiä, jotka jakajat sitten hakevat ja jakavat tilaajille. Tämä pieni kaappi käyttää Classic pesää.


Pieni hiekkasiilo talven hiekoituksia varten. Keskellä olevan suppilo-osan luukut on lukittu Abloyn isolla riipulukolla, muistaakseni PL240 tai PL340 mallilla.


Aluepelastuslaitoksen vene, mallia nopea. Laiturille pääsy on estetty kuvassa näkyvällä aidalla, jonka ovessa on Profile pesä, mallia hyvin kulunut.


Jonkinlaisen kaivonkannen lukkona toimii tämä maastoutuvaa mallia oleva Abloy PL230, jossa Profile pesä.

Tähän loppuun haluan vielä liittää ns. parhaat otokseni, eli kuvat jotka muiden joukosta erottuvat joko tarkkuutensa tai tunnelmansa vuoksi. Osa on kuin mainoskuvista, tekstit vain puuttuu. Ensin kaikki vaakasuuntaan kuvatut ja sitten kaikki pystyyn kuvatut. Kuvat toimivat linkkeinä Picasa Web Albumiini, josta voit ladata kuvan suuressa tarkkuudessa. Kuvista on olemassa itselläni originaalit tallessa, eli vielä suurempiakin kuvia (2048 x 1536) joka lukosta on olemassa. Vaakakuvan koko on 1.4Mt (4000 x 2400) ja pystykuvan koko on 3.0Mt (4800 x 4000).