Tue blogiani lahjoittamalla!

9.9.09

Abloy Sento

Abloy on julkaissut 04.09.2009 mediatiedotteen uudesta lukitusjärjestelmästään nimeltä Sento. Kuvista (viereisen kuvan lähde Abloy Oy:n nettisivut) ja esitteistä päätellen kyseessä on jatkaja Execille, sillä avain on ulkomuodoltaan lähes identtinen ja ainoa ero näyttäisi olevan erilainen profiili. Uutuutena kerrotaan myös lukon sisältävän AWS:n (Anti-Wear-System), jonka tarkoitus on ilmeisesti pienentää avainten kulumista, mutta tarkempaa tietoa asiasta ei itselläni toistaiseksi ole.

En ole vielä saanut uutta lukkoa tutkittavaksi mistään, mutta jahka saan niin lukko tullaan purkamaan osiin ja tutkimaan mitä se on syönyt. Erityisesti kiinnostaa tuo AWS sekä mahdolliset muut uudet yksityiskohdat, mutta epäilen ettei niitä paljoa ole. Abloy valtuutetuissa lukkoliikkeissä voisi lukkoon ilmeisesti tutustua, mutta epäilen että suostuvat sitä purkamaan siinä tiskillä.

Villi veikkaukseni on, että tämä on vain pikainen ns. patenttiuudistus, jolla saadaan uusi patentoitu avain markkinoille. Execin patentti on kohta umpeutumassa ja Kaba on kilpailijana toitottanut pExtra ja experT malliensa patentoitua ja täten "suojattua" avaintaan. Avaimen patentti tarkoittaa siis sitä, että valmistaja voi sanella ehdot sille, että kuka avainaihioita voi valmistaa ja myydä sekä leikata ja myydä avaimia laillisesti. Teknisestihän tuo patentti ei estä avainten kopiointia laillisesti omaan käyttöön tai laittomasti muiden käyttöön, se on lähinnä hankaloittamassa avainten helppoa saamista ja toimii hyvänä markkinointikikkana.

Jos jollakulla lukijalla on Abloy Sento avaimen kera ja voisi lainata sitä minulle purkamista, tutkimista ja valokuvausta varten, on hyvä ja ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen einstein@mbnet.fi. Kiitos!